Tätä keittoa tein ensimmäisen kerran joskus kesällä ja nyt uimahallireissun jälkeen yleisön pyynnöstä uudestaan. Tein keiton valmiiksi sunnuntain lounasta varten, koska sunnuntai-aamupäivisin ei juuri ehdi muuta kuin syöksähdellä käsipallotreenien ja kodin väliä.
Valmistus on todella yksinkertaista. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, sillä kanaliemessä ja kalakastikkeessa on suolaa ”ihan hitokseen”. Jos ohjeen mukaan laittaa, niin ei tämä tolkuttoman suolaista ole kuitenkaan. Inkivääriä voi laittaa oman maun mukaisesti.
Maistiaiset sentään otin lauantai-iltana ja keitto maistui erinoamaiselta! Hallitsevat maut ovat inkivääri ja kalakastike. Vietnamilainen kanakeitto sopiii oivallisesti talven keskellä lumisessa Raaseporissa nautittavaksi. Ja varmasti myös termospullosta suunnistuskilpailuissa tai jalkapallokentän laidalla syötäväksi.
6 pientä salottisipulia
1 pieni sipuli
muutaman sentin pala tuoretta inkivääriä
2 l kanalientä
2 rkl kalakastiketta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
250 g kanafileetä
250 g litteitä nuudeleita
2 kevätsipulia
tuoretta korianteria
Valmistus
Kuullota sipuleita ja inkiväärejä. Tee kanaliemi. Yhdistä sipulit, kanaliemi ja inkivääri. Laita mukaan suola ja sokeri. Keittele reilut puolisen tuntia. Laita sitten kanat sekaan ja lopuksi nuudelit. Nuudelit kypsyvät viidessä minuutissa. Lopuksi silputaan kevätsipulin vartta ja korianteria keiton päälle.
Resepti on Pippurimylly-blogista, mutta muutin sitä vähän. Nautin luvialaisen kakon kanssa. Keitto on aika mieto ja maistui myös lapsille. Lisää ytyä saa kun laittaa enemmän inkivääriä tai chiliä.