Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2014

Klassinen kanacurry

Kanacurryä tein, kun teki mieli intialaista ruokaa parhaimmillaan. Käytetyissä mausteissa oli lähes kaikki intialaisen ruokakulttuurin kulmakivet. Yhtenä isona juttuna oli myös itse tehty currytahna, jota tein yhdessä pojan kanssa sen verran runsaasti, että sitä riitti myös pakastimeen seuraavaa kertaa varten. Kanaohjeessa oli kookoskermaa, mutta korvasin sen helpommin saatavissa olevalla turkkilaisella jugurtilla ja sopivuus ruokaan oli loistava.

Klassinen kanacurry on erittäin hyvä ohje käytettäväksi silloin kun haluaa tehdä varmasti onnistuvaa hyvää intialaista ruokaa. Ruoka ei ole tulista, joten sopii myös lasten suuhun. Tässä oleva ohje on melko iso (1,5 kg kanaa). Itse tein noin kolmanneksen annoksesta ja siitäkin riitti ihan kohtalaisesti kahdelle aikuiselle ja lapsillekin.

IMG_1043

IMG_1049

IMG_1048

 

Ainekset

4-6 annosta

4 rkl kasviöljyä

4 neilikkaa

4-6 vihreää kardemummaa

5 cm pala kanelia

3 tähtianista

6-8 currylehteä

1 iso sipuli hienonnettuna

5 cm pala tuoretta inkivääriä murskattuna/raastettuna

4 valkosipulinkynttä murskattuna

4 rkl mietoa currytahnaa (ks. ohje tästä)

1 tl jauhettua kurkumaa

1,5 kg nahatonta broileria

1 tölkki (400 g tomaattimurskaa)

1,25 dl kookoskermatiivistettä (voi laittaa myös esim. turkkilaista jugurttia)

0,5 sokeria

suolaa maun mukaan

koristeluun silputtua tuoretta korianteria

Valmistus

1. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota neilikoita, kardemummaa, kanelitankoa, tähtiananaksia ja currylehtiä keskilämmöllö 5 minuuttia.

2. Lisää sipuli, inkivääri ja valkosipuli. Paista sipuli kullanruskeaksi. Lisää currytahna, kurkuma ja paista kunnes öljy irtoaa tahnasta.

3. Sekoita broileripalat joukkoon. Kun palojen pinta on paistunut kiinni, peitä kannella ja hauduta broileripalat viittä vaille kypsiksi.

4. Lisää tomaattimurska ja kookoskerma (tai jugurtti). Hämmennä kookoskerma/jugurtti varovasti kastikkeen joukkoon. Lisää suola ja sokeri. Sekoita joukkoon tuore korianteri ja lämmitä kuumaksi. Tarjoa heti.

 

 

Currytahna

Kostea currytahna tehdään sekoittamalla mausteet, chili ja yrtit valkoviinietikan kanssa. Viinietikan avulla mausteseos säilyy paremmin. Currytahnalla curryn voi maustaa helposti ja nopeasti ja se on erittäin riittoisaa.

Sanomattakin on selvää, että itse tehty currytahna päihittää kaupan tahnat mennen tullen. Työlästä on ainoastaan kokonaisten mausteiden jauhaminen huhmareessa, mutta ei sekään mikään mahdottoman iso työ ole. Positiivisena puolena myös se, että mausteet ovat visuaalisesti näyttävän näköisiä.

IMG_1039

IMG_1042

IMG_1044

Ainekset

50 g korianterin siemeniä

4 rkl jeeran siemeniä

2 rkl fenkolin siemeniä

2 rkl sarviapilan siemeniä

4 kuivattua punaista chiliä

5 currylehteä

1 rkl chilijauhetta

1 rkl jauhettua kurkumaa

1,5 dl valkoviinietikkaa

2,5 dl kasviöljyä

Valmistus

1. Jauha kokonaiset mausteet hienoksi. Siirrä kulhoon ja ilsää jauhetut mausteet. Sekoita.

2. Lisää valkoviinietikka ja sekoita. LIsää 5 rkl vettä ja sekoita tahnaksi.

3. Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa ja paista maustetahnaa noin 10 min tai kunnes kaikki öljy on imeytynyt. Kun öljy kohoaa seoksen pinnalle, tahna on valmista. Jäähdytä hieman ja säilö tahna ilmatiiviisiin rasioihin.