Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2013

Intialainen kana (Mangaloren tapaan)

Suunnistuskisojen makkaroiden ja eväsleipien sekä jalkapallokentän laidalla seisoskelun jälkeen teki mieli ”kunnon ruokaa”. Katseet kääntyivät Intian suuntaan ja kokeiltavaksi valikoitui Intialainen Kana Mangaloren tapaan. Ainekset löytyivät melko pitkälle kaapista, pieniä täydennyksiä piti tehdä. Unikonsiemeniä oli ohjeessa, niitä ei löytynyt, joten sai mennä tällä kertaa ilman.

Keskeinen juttu tässä ruoassa on kookoshiutaleet, joita paahdettiin aluksi kuivalla pannulla. Kookoksen käyttö intilaisessa ruoassa viittaa rannikkoon ja niinpä ruoan kotipaikka Mangalore on rannikkokaupunki.

Tärkeä juttu tämän ruoan kanssa on selvittää oma suhde chiliin. Ohjeessa on nimittäin 1-3 punaista chiliä. Jos kolme punaista chiliä laittaa siemenineen tähän ruokaan niin voi tukka lähteä päästä. Itse laitoin yhdestä punaisesta chilipalosta, josta siemenet oli poistettu, 4/5 palan. Tämä oli juuri sopiva tulisuutta tähän ruokaan.

Valmistaminen oli helppoa, jonkin verran kului aikaa ”tahnan” valmistamiseen ja lopulta kanan kypsyttämiseen. Korianterin siemenet jauhoin huhmareessa, vaikka kaapista olisi löytynyt myös valmista jauhettua korianteria. 

Suolaa lisäiltiin aika paljonkin vielä siinä vaiheessa kun ruoka oli porisemassa ja otettiin maistiaisia. 

Ruoka oli erittäin onnistunutta ja sitä voi suositella lämpimästi pimeneviin syysiltoihin sekä ruokapöytään talvella.

Tällä kertaa en jaksanut tehdä Naan-leipiä itse. Katseeni haki turhaan Naan-leipiä paikallisesta K-kaupasta. Niinpä leivät hankittiin paikallisesta Lidlistä, joka on mainettaan parempi ruokakauppa btw.

intiakana2909

Intialaista kanaa, tsatsikia, kokojyväriisiä ja Naan-leipää.

Ainekset

4 rkl kuivattua kookosta

1 rkl korianterinsiemeniä

2 kanelitankoa

5 mausteneilikkaa

1 rkl unikonsiemeniä

15 g valkosipulia (viitisen kynttä)

7 g tuoretta raastettua inkivääriä

1 keskikokoinen sipuli lohkottuna ja pieni sipuli silputtuna

1-3 ounaista chiliä

400 ml vettä

2 rkl kasviöljyä

suolaa maun mukaan

700 g kanaa

3 tomaattia lohkoina

kourallinen tuoretta korianteria silputtuna

Valmistus

Ensin tehdään tahna. Kookoshiutaleet paahdetaan kuivalla pannulla kullanruskeiksi. Laitetaan kulhoon kookos, korianteri, kanelitangot, mausteneilikat, mustapippurit, unikonsiemenet, valkosipuli, punainen chili ja 150 ml vettä. Sekoitetaan hyvin.

Sitten kuumennetaan öljy pannussa. Lisätään sipulisilppu ja kuulliotetaan. Sitten lisätään tahna ja suola. Paistetaan 10 min. Lisätään tarvittaessa vettä. Lisätään kana ja tomaatit. Kypsennetään kunnes tomaatit ovat pehmenneet. Lisätään loppu vesi. Kuumennetaan kiehuvaksi, vähennetään lämpöä ja annetaan hautua kannella peitettynä 25-35 min, kunnes kana on kypsää.

Poistetaan kansi, kuumennetaan vielä kunnes ylimääräinen neste on haihtunut.

Ennen tarjoilua lisätään vielä korianteri ja mausteita jos siltä tuntuu.

Espanjalainen lihakasviskeitto

Tästä ruoasta puhuttiin ohjeessa nimellä ”espanjalainen arkikeitto”. Koska se ei moninaisuudessaan ole kovin arkista ja tein sitä viikonloppuna, nimesin sen ”espanjalaiseksi lihaskasviskeitoksi”.

Valmistus oli helppoa, mutta melko työlästä, koska juureksia piti kuoria olan takaa. Lihan suhteen valitsin ehkä vähän liian keskitien vaihtoehdon, eli ostin S-kaupasta palvikinkkua. Ohjeessa puhutaan savupekonista, joka kenties rasvaisuudessaan olisi antanut ruokaan vähän lisää säväystä.

Keiton erikoisuus on sahrami, joka on todella kallis mauste. Vähintään kymmenen kertaa niin kallista kuin joku oregano. Mitään muuta erikoista tässä ohjeessa ei ole,

Lopputuloksena oli todella arkinen keitto, turhaan vaihdoin nimen. Aika lähelle samaa lopputulosta, mutta vähemmällä vaivalla, olisi päässyt ostamalla pakastekeittovihannespussin ja kinkkusuikaleita. Sahramia vähän mukaan.

Nuorin poika söi keittoa suurella halulla ja itsekin söin kun oli nälkä. Soppaa kommentoitiin sanoilla ”outoa” ja ”erikoista”.

Loppujen lopuksi se oli se sahrami, joka teki tästä keitosta hivenen ”erikoista”. Muuten lopputulos olisi ollut ”suomalainen arkikeitto”.

Noh, aina ei voi onnistua, eikä edes joka kerta.

espkeitto

Arkista keittoa.

Ainekset

150 g lihaa (kinkkua, pekonia tms)
1 sipuli
1 1/4 l lihalientä
1/2 dl ohrahelmiä tai linssejä
1 – 2 porkkanaa
1 pieni persiljanjuuri
350 g lanttua
3 perunaa
100 g juuriselleriä
1 – 2 valkosipulinkynttä
100 – 150 g pakasteherneitä
(suolaa, pippuria )
ripaus sahramia
persiljaa

Valmistus

Kuutioi tai suikaloi liha ja pane kattilaan. Lisää kohta hienonnettu sipuli. Kuullota.

Lisää lihaliemi ja ohrasuurimot tai linssit ja anna kypsyä 10 minuuttia.

Kuutioi juurekset ja perunat. Tee perunakuutioista juureskuutioita isompia.

Lisää kasvikset keittoon ja puserra joukkoon myös valkosipulinkynnet.

Kypsennä kunnes kasvikset ovat sopivan pehmeitä.

Mausta keitto hienonnetulla sahramilla sekä pippurilla.

Lisää suolaa vain tarvittaessa.

Pane pakasteherneet valmiiseen keittoon kuumenemaan ja silppua pinnalle persiljaa.

Espanjalainen valkosipulikeitto

Syksyn viiileyteen sopii hivenen tuimempi keitto. Vuosia sitten söin helsinkiläisessä pihviravintolassa valkosipulikeittoa, jonka maun saan edelleen mieleeni sitä ajatellessani. Tänään puolentoista tunnin vesisateessa tehdyn pyöräilylenkin jälkeen valmistamani espanjalainen valkosipulikeitto on tuota mainittua kirkasliemistä keittoa ruokaisampi, koska se sisältää myös raastettua leipää sekä kananmunaa.

Valmistus oli helppoa ja melko nopeaa. Vähän erikoisempana valmistusvaiheena oli tomaattien kalttaus, mutta yksinkertainen toimenpidehän tuokin on. Eli tomaatit upotetaan hetkeksi kiehuvaan veteen, jolloin kuori irtoaa helpommin. Tomaatit eivät syyskuussa paikallisessa karjaalaisessa K/S-kaupassa ole kovin meheviä, mutta näillä mentiin.

Maku ei ollut hurjan tulinen, koska keittoon käyttämäni valkosipuli oli melko pieni. Kenties seuraavalla kerralla laitan muutaman kynnen lisää.

esp_small

Espanjalainen valkosipulikeitto, pinnalla silputtua persiljaa.

Ainekset

3 rkl oliiviöljyä
1 kokonainen valkosipuli
3 1/2 dl tuoretta raastettua vaaleata leipää
4 tomaattia
1 tl paprikajauhetta
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
1 l vettä
2 kasvis- tai kanaliemikuutiota

2 munaa

1 dl silputtua persiljaa

Valmistus

Leikkaa leivästä reunat pois ja raasta leipä. Kalttaa tomaatit ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. Kuori ja silppua valkosipuli.

Lämmitä oliiviöljy kattilassa

Lisää silputtu valkosipuli ja freesaa hetki, älä ruskista.

Lisää raastettu leipä ja sekoita. Ruskista leipää hiukan, n. 2 – 3 min.

Lisää pieniksi kuutioiksi leikatut tomaatit, paprikajauhe, vesi ja liemikuutiot.

Kiehauta, vähennä lämpöä ja hauduta kannen alla n. 20 min.

Vispaa munat kulhossa.

Ota kattila levyltä, lisää munat ja persilja.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Kaali-lihalaatikko

Jokin aika sitten syntyi inspiraatio, että kaalilaatikkoa olisi mukava tehdä. Kaalilaatikko sopii syksyiseksi ruoaksi samalla tavalla kuin juurekset. Kaivelin reseptin legendaarisesta Otavan Kotiruoka-kirjasta ja tein laatikon lauantai-iltapäivän ratoksi.

Alla oleva ohje on kooltaan aika maltillinen ja tuplasinkin määrät suurperheen tarpeisiin. Laatikkoa tuli kaksi isoa astiaa. Modifioin ohjetta hiukan kansanterveydellisistä syistä, sillä 1970-luvulta peräisin olevassa ohjeessa oli tolkuton määrä kermaa.

Ohjeessa valmistusaika on tunti, mutta pidin ruokaa uunissa 1,5 tuntia ja lämpötila oli hiukan alempi kuin ohjeessa. Paistoaikana kävin heittämässä 10 km lenkin pururadalla. Ruoka sai paljon kehuja ja jopa 1-vuotias söi sitä suurella halulla.

kaalilaatikko
Kaalilaatikkoa, puolukkahilloa ja suppilovahveroita.

Ainekset 

1,5 dl riisiä

1,2 ltr vettä

1 l silputtua kaalia

400 g  jauhelihaa

3 rkl margariinia tai voita

1 rkl suolaa

1 dl kermaa

Valmistus

Keitä riisiä osassa vettä 15 minuuttia ja toisessa vedessä kaalia. Tähän kaaliveteen laitetaan vähän rasvaa. Liha ruskistetaan pannulla. Kaikki ainekset yhdistetään vuokaan, lisätään suola ja paistetaan uunissa 1,5 h 175 astetta.

Lihakeitto

Suunnistuksen SM-kisoissa Nokialla viime viikolla oli tarjolla paikallisen kyläyhdistyksen tekemää loistavaa lihasoppaa. Tämän innoittamana päädyin ehdottamaan sitä ruokalistalle myös kotona. Valmistus kesti yli 3 tuntia ja sinä aikana perheen aikuiset kävivät erikseen lenkkeilemässä. Joten valmistuksessa töitä jaettiin ja ajatuksia vaihdettiin.

Keskeisenä lähdeteoksena käytettiin hivenen vanhempaa  keittokirjaa eli Otavan ”Kotiruoka” -kirjaa. Sen esipuheessa mainitaan, että ensimmäinen versio teoksesta tehtiin vuonna 1908 ja vuonna 1938 teosta ”uudistettiin merkittävästi”. Tämä meidän kirjamme on vuodelta 1979, 39. uudistettu painos.

Kirjassa on erittäin seikkaperäinen ohje lihaliemistä ja lihakeitosta. Yhtenä yksityiskohtana mainitaan, että ”Vanhan eläimen lihasta saadaan vahvaa, juuri teurastetusta kirkasta lientä”.

No, lihakeitto onnistui loistavasti ja sitä luonnehdittiin ainakin mainesanalla ”mieletön”.

Tärkeintä on muistaa se, että vaaditaan pitkää keittoaikaa, että liha olisi mureaa.

Untitled

Ainekset

Keittolihaa, esim. 500g.

Keittojuureksia ja kasviksia (porkkana, lanttu, selleri, palsternakka, purjo, persilja, sipuli)

Suolaa maun mukaan

Vettä (lähes 2 ltr voi olla jos on 500g lihaa)

Maustepippureita

Perunoita (10-15 kpl)

Valmistus

Keitä lihaa vedessä maustepippurien kanssa yksi tunti.

Kuori pois pinnalle tuleva vaahto.

Lisää kasvikset ja keitä lisää.

Lopuksi lisää perunat siten, että lihan keittoaika on ainakin kolme tuntia.

Revi (toivottavasti murea) liha haarukalla paloiksi.

Ja sitten on valmista.