Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2013

Nuoc cham-dippikastike

Ainekset

125 g palmusokeria tai hienoa ruokosokeria

2,5 dl kuumaa vettä

1,25 dl vietnamilaista kalakastiketta

1 rkl vaalea riisiviinietikkaa

runsas 0,5 dl vastapuristettua limetinmehua

2-4 pientä punaista chilipalkoa hyvin hienonnettuna

3-5 isoa valkosipulinkynttä hyvin hienonnettuna

Valmistus

Mittaa sokerit kulhoon, kaada päälle kuuma vesi ja sekoita kunnes sokeri on sulanut. Lisää joukkoon muut ainekset, sekoita hyvin ja anna kastikkeen jäähtyä huoneenlämmössä. Nuoc cham-dippikastike säilyy jääkapissa tiiviissä astiassa viikon.

Grillattu limettikana (ga chanh roti)

Ainekset

375 g kananrintaa suikaleiksi leikattuna

2 tl juoksevaa hunajaa

2 tl vietnamilaista kalakastiketta

2 kevätsipulia paloiteltuna

2 valkosipulinkynttä paloiteltuna

16 kaffirlimetinlehteä suikaloituna

kasviöljyä

suolaa ja pippuria

koristeluun kourallinen mintunlehtiä

Tarjoiluun

mintunlehtiä

limetinlohkoja

nuoc cham -dippikastiketta

Valmistus

Sekoita kulhossa kanapalojen joukkoon hunaja, kalakastike, suola ja pippuri. Jätä maustumaann.

Sekoita kevätsipuli, valkosipuli ja limetinlehdet pienessä maustemyllyssä ja lisää sen verran joukkoon vettä, että saat tahnasta tasaista. Hiero mausteseos kanoihin. Anna maustua parisen tuntia.

Paista kanoja parilalla. Lisää  marinadia kypsennyksen aikana.

Koristele annokset mintulla ja limetinlohkoilla ja grillattu limettikana on valmista nautittavaksi

 

Pyttipannu

Untitled

Ainekset

Makkaraa/lihaa, itse käytin HK:n sinistä

Keitettyjä perunoita

Kananmunia 1 per syöjä

Sipulia

Suolaa, pippuria

Valmistus

Silppua sipuli, kuutioi perunat ja liha.

Paita pannulla liha ja sipulit, lisää perunat, sitten paista kananmunat.

Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.

Pyttipannu on ehkä yksi maailman yksinkertaisimmista ruoista mutta silti hyvää. Itse paistoin tämän Muurikkapannulla, mutta tietty paistinpannu ok myös.

Kokemuksia Muurikkapannusta

Parisen viikkoa sitten tuli ostettua Muurikkapannu, halkaisijaltaan 58 cm. Kyseessä on siis valikoiman keskikokoinen pannu. Tilasin setin Netraudasta, josta tavara liikkuu kotiovelle varsin liukkaasti. Pannu on osa ns. ”Muurikkasettiä”, johon kuului suojapussi, kaasupoltin sekä tuubillinen silavaa, jolla pannun voi rasvapolttaa ennen käyttöä. Settiin ei kuulunut kaasuletkua, joka piti hakea rautakaupasta erikseen.

Muurikkapannun historia

Muurikkapannu on suomalainen tuote, jota alkoi tehdä vuonna 1982  firma nimeltään Konehitsaus Korhonen & Sistonen. Yrityksen keskeisiä tuotteita olivat säiliöt ja kiukaat, lisäksi yritys korjasi junanvaunuja. Aluksi Muurikkapannuja tehtiin säiliöiden hukkaosista. Yritykseen kohdistui vuosien varrella erilaisia muutoksia. Viimeisin muutos on ollut se, että keittiö-, ruoanlaitto- ja saunatuotteita valmistava Opa ja Muurikka yhdistyivät yritykseksi jonka nimi on OpaMuurikka. Yrityksen pääkonttori on Mikkelissa, myymälöitä on Mikkelissä, Heinolassa, Helsingissä ja Lappeenrannassa. Monet verkkokaupat myyvät luonnollisesti yrityksen tuotteita.

Muurikkasetti

Vahvasta suomalaisesta taustasta huolimatta ostamassani setissä on iso tarra ”Made on Spain”, joka viittaa kaasupolttimen valmistusmaahan.

Ostamassani kaasupolttimessa on kaksi kehää, jotka mahdollistavat ruoanvalmistuksen pelkästään pannun keskiosalla ja toisaalta pannun lämpötilan voi pitää erilaisena keskiosassa ja sivuilla.

Kaasupolttimen kokoaminen oli varsin helppoa, työkaluja ei tarvittu, eikä ohjeita tarvinnut katsoa kertaakaan. Sanottakoon muuten, että pannu on erittäin painava, joten kaasupolttimenkin tulee olla vankkaa tekoa.

Untitled
Setti on saatu koottua. Polttimen yläosaa kiertää tuulensuojapelti.

Untitled
Pannu lähtee mukaan esimerkiksi mökille kätevässä suojapussissa.

Rasvapolttamiseen vilkaisin ohjeita Opamuurikan sivuilta ja homma kävi varsin helposti. Silavatuubi oli tässä helpotus, sillä parisen vuotta sitten valurautapannun rasvapolttamista varten oli suorastaan mahdotonta saada suolatonta silavaa eli läskiä minkään kaupan lihatiskiltä.

Kokemukset ruoanvalmistuksesta

Ensinnäkin pitää sanoa, että kokemukset ruoanvalmistuksesta ovat todella myönteisiä. Pannulla voi tehdä melkeinpä mitä vain, ruoka valmistuu nopeasti ja syötävää voi tehdä keskikokoisellakin pannulla kerralla isoja eriä.

Eniten olen tänä kesänä tehnyt juttuja grillaukseen tarkoitetuilla resepteillä (ks. reseptit tässä blogissa). Olen yleensä valmistanut yhden marinadin ja käyttänyt sitä lihalle (suureksi osaksi kanalle) ja kasviksille. Pannun syrjässä on toisinaan kuumennettu lapsille erillistä ruokaa, jos pääruoka on ollut liiaksi tulista.

kasvikset
Kasviksia on laitettu pannulle kypsymään.

Untitled
Cajun-maustetut kasvikset ja kanat alkavat olla ”well-done”.

Valmistuksessa kannattaa hyödyntää pannun eri osia. Keskellä on kuuminta ja siellä on yleensä paljon rasvaa/öljyä marinadia. Siksi siellä kannattaa käyttää valmistuvaa ruokaa ja nostella sitä välillä pannun sivuille miedompaan lämpöön tai toisaalta kuivemmalle osalle pannulle ruskistumaan. Ruokaa on kätevintä käännellä isokokoisella lastalla.

Ruoan valmistaminen on helppoa, valmistuvaa ruokaa vain käännellään pannulla. Ruoanvalmistus on parhaimmillaan yhteisöllinen tapahtuma, jossa pannulta otetaan maistiaisia ja lisäillään maun mukaan suolaa ja mausteita.

Untitled
Ei ehkä uskoisi mutta nämä ovat tortilloja, eivät mitään muotovalioita, mutta todella hyviä.

Pannulla saa myös loistavaa jälkiruokaa. Muurinpohjaletut kuuluvat luonnollisesti asiaan, niitä on helppo valmistaa kuumalla ja tasalämpöisellä pannulla. Olen kuumentanut pannulla jälkiruoaksi myös persikoita ja ne olivat todella hyviä.

Untitled
Lettujen paistaminen on helppoa.

Untitled
Persikoista saa hyvää jälkiruokaa esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa nautittavaksi.

Luonnollisesti myös englantilaistyyppisen aamupalan valmistus, eli pekonin ja munien paistaminen onnistuu pannulla loistavasti.

Paellat ovat Muurikkapannujen käytön ydintä, mutta ne ovat toistaiseksi kokeilematta.

Käyttö ja huolto

Yksi piirre kaasukäyttöistä Muurikkapannua on sen alttius kovalle tuulelle. Tuulensuojalevystä huolimatta kaasupolttimen ulommainen kehä pakkaa tuulella sammumaan ja sitä pitää sytytellä uudestaan ruoanlaiton lomassa. Tätä ongelmaa ei luonnollisestikaan ole jos onnistuu löytämään tuulensuojaisen paikan.

Toinen haaste tai pikemminkin työläys on pannun puhdistus. Helpoiten pannu puhdistuu (ohjeiden mukaisesti) kun ruoanvalmistuksen jälkeen pannulle kaataa vettä ja kaapii pannua lastalla. Kenties sopiva harjakin olisi hyvä väline tähän hommaan.Puhdistuksen jälkeen pannu kuivataan talouspaperilla (jota kuluu paljon). Lopuksi pannu öljytään seuraavaa käyttökertaa varten.

Suojapussi on kätevä säilytysväline. Pannun alaosa ruostuu helposti, eikä sitä ole syytä jättää kesäsateeseen.

Pannua voi käyttää myös grillin tai avotulen yhteydessä, mutta voisi kuvitella sen olevan huomattavasti haastavampaa kuin kaasupolttimen käyttö.

Lopuksi

Muurikan brändiä olisi kenties mahdollisuus kehittää edelleen. Tuoteperheeseen kuuluu paljonkin erilaisia ruoanvalmistusvälineitä, Muurikkasetti on myös oiva kokonaisuus, mukana tulee vihkonen jossa on huolto-ohjeita ja reseptejä. Mutta voisiko jossain olla esillä tarinoita siitä, mitä Muurikkapannulla on saatu aikaan ja missä yhteydessä sitä on käytetty? Esimerkiksi juhlissa, mökillä, tapahtumissa? Sosiaalinen media antaisi runsaasti  mahdollisuuksia tällaiseen toimintaan.

Suosittelen Muurikkapannua todella lämpimästi kesäkeittiöön grillin kaveriksi tai jopa sen korvaajaksi, jos ei välitä grillaamisesta. Miten sitä onkaan pärjätty näin pitkään ilman pannua?

Kai Pad Khing (Inkiväärikanaa)

Ainekset

300 g kanan rintafileitä

4 pientä sipulia

pari kolme herkkusientä

5 rkl öljyä

2 valkosipulin kynttä

3 pientä chili

1 rkl soijaa * 1 tl sokeria

2 rkl raastettua inkivääriä

Valmistus

Kuumenna öljy, kiehauta siinä nopeasti valkosipulimurske. Lisää kapeiksi suikaleiksi leikattu broileri, sekoita ja kiehauta minuutin ajan. Lisää viipaloidut herkkusienet ja noin minuutin kuluttua muut ainekset; chili (suikaloituna), sipulit (murskaksi hakattuna), inkiivääri. Kiehauta n. 10 min. kunnes kana on kypsä. Tarjoile riisin kera.

Tom Ko Kai (kookoskanakeitto)

kaitomkah

Ainekset

6 dl kanalientä

6 dl kookosmaitoa

300 g broilerin rintafilettä

3 sitruunaruohoa

pala inkivääriä

2-4 pientä punaista chiliä tai 2-4 tl chilitahnaa

6 kaffir-limelehteä

4 rkl limetin mehua

4 rkl kalakastiketta

1 ruukku korianteria

Valmistus

Kiehauta kanaliemi ja 4 dl kookosmaitoa.

2. Leikka broileri viipaleiksi. Leikkaa sitruunaruohot, kuorittu inkivääri ja chilit suikaleiksi.

Poista limetinlehdistä kova keskiosa.

3. Lisää broileri, sitruunaruoho, galangal, chilit sekä limetinlehdet ja hauduta kunnes broileri on kypsynyt 5 min.

4. Lisää loput kookosmaidosta ja mausta kalakastikkeella ja limetin mehulla. Koristele korianterilla ja kookoskanakeitto on valmis nautittavaksi.

Kanafajitat

Ainekset

Neljälle

3 rkl oliiviöljyä

3 rkl vaahterasiirappia tai hunajaa

1 rkl punaviinietikkaa

2 valkosipulinkynttä murskattuna

2 tl oreganoa

1-2 tl kuivattuja punapippurihiutaleita

suolaa ja pippuria

4 nahatonta ja luutonta kanafilettä tai suikaletta

2 punaista paprikaa siemenet poistettuna 2,5 cm suikaleina

Valmistus

Pane öljy, vaahterasiirappi, viinietikka, valkosipuli, oregano, punpippuri, suola ja pippuri isoon kulhoon ja sekoita.

Lisää kananliha ja kääntele huolella marinadin sekaan.

Laita jääkaappiin muhimaan muutamaksi tunniksi, kääntele välillä.

Kuumenna pannu, paista kanat ja paprikat.

Tarjoa tortillojen, salsan ja guacamolen kanssa.

Klassiset lihafajitat

Ainekset

neljälle-kuudelle

700 g nautaa suikaloituna

3 valkosipulinkynttä pilkottuna

1 limen mehu

iso hyppysellinen chilirouhetta

iso hyppysellinen paprikajauhetta

iso hyppysellinen jauhettua juustokuminaa

1-2 rkl oliiviöljyä

suolaa ja pippuria

Valmistus

Sekoita liha ja puolet valkosipuli sekä limenmehu, chilijauhetta, paprika, juustokumina ja oliiviöljy. Lisää suola ja pippuri, sekoita hyvin ja anna marinoitua muutama tunti vähintään. Paistele. Tarjoa salsan, guacamolen ja tortillojen kanssa.

Guacamole

Untitled

Ainekset

Neljälle

2 isoa kypsää avokadoa

1 limen mehu

2 rkl oliiviöljyä

puolikas sipuli hienoksi silputtuna

1 tuore vihreä chili siement poistettuna ja hienoksi pilkottuna

1 valkosipulin kynsi murskattuna

0,25 tl juustokuminaa

1 rkl tuoretta korianteria hienoksi pilkottuna

suolaa ja pippuria

Valmistus

Halkaise avokadot, poista kivi, koverra liha erikseen ja pane se kuhoon. Lisää limen mehu ja öljy. Murskaa haarukalla tai koneellisesti. Lisää sipuli, chili, valkosipuli, juustokumina ja pilkottu korianteri. Mausta suolalla ja pippurilla. Korista tuoreella korianterilla jos haluat.

Salsa (Pigo de gallo)

Ainekset

8 kypsää tomaattia kuutioituna

3 kevätsipulia viipaloituna

1-2 tuoretta vihreää chiliä (ilman siemeniä ja pilkottuna)

3-4 rkl tuoretta korianteria pilkottuna

5-6 retiisiä pilkottuna (valinnainen jos pidät retiisistä)

jauhettua juustokuminaa

suolaa ja pippuria

Valmistus

Pane tomaatit kulhoon, samoin chili, kevätsipuli, korianteri ja retiisit. Mausta maun mukaan juustokuminalla, suolalla ja pippurilla.