Kanacurryä tein, kun teki mieli intialaista ruokaa parhaimmillaan. Käytetyissä mausteissa oli lähes kaikki intialaisen ruokakulttuurin kulmakivet. Yhtenä isona juttuna oli myös itse tehty currytahna, jota tein yhdessä pojan kanssa sen verran runsaasti, että sitä riitti myös pakastimeen seuraavaa kertaa varten. Kanaohjeessa oli kookoskermaa, mutta korvasin sen helpommin saatavissa olevalla turkkilaisella jugurtilla ja sopivuus ruokaan oli loistava.
Klassinen kanacurry on erittäin hyvä ohje käytettäväksi silloin kun haluaa tehdä varmasti onnistuvaa hyvää intialaista ruokaa. Ruoka ei ole tulista, joten sopii myös lasten suuhun. Tässä oleva ohje on melko iso (1,5 kg kanaa). Itse tein noin kolmanneksen annoksesta ja siitäkin riitti ihan kohtalaisesti kahdelle aikuiselle ja lapsillekin.
Ainekset
4-6 annosta
4 rkl kasviöljyä
4 neilikkaa
4-6 vihreää kardemummaa
5 cm pala kanelia
3 tähtianista
6-8 currylehteä
1 iso sipuli hienonnettuna
5 cm pala tuoretta inkivääriä murskattuna/raastettuna
4 valkosipulinkynttä murskattuna
4 rkl mietoa currytahnaa (ks. ohje tästä)
1 tl jauhettua kurkumaa
1,5 kg nahatonta broileria
1 tölkki (400 g tomaattimurskaa)
1,25 dl kookoskermatiivistettä (voi laittaa myös esim. turkkilaista jugurttia)
0,5 sokeria
suolaa maun mukaan
koristeluun silputtua tuoretta korianteria
Valmistus
1. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota neilikoita, kardemummaa, kanelitankoa, tähtiananaksia ja currylehtiä keskilämmöllö 5 minuuttia.
2. Lisää sipuli, inkivääri ja valkosipuli. Paista sipuli kullanruskeaksi. Lisää currytahna, kurkuma ja paista kunnes öljy irtoaa tahnasta.
3. Sekoita broileripalat joukkoon. Kun palojen pinta on paistunut kiinni, peitä kannella ja hauduta broileripalat viittä vaille kypsiksi.
4. Lisää tomaattimurska ja kookoskerma (tai jugurtti). Hämmennä kookoskerma/jugurtti varovasti kastikkeen joukkoon. Lisää suola ja sokeri. Sekoita joukkoon tuore korianteri ja lämmitä kuumaksi. Tarjoa heti.