Avokadopasta

Yleisön toivomuksesta tein lounaaksi avokadopastaa. Resepti löytyi Helsingin Sanomista. Juuri tätä reseptiä on näemmä kehuskeltu eri paikoissa.

Valmistus oli yksinkertaista ja nopeaa. Ohjeessa ei mainittu, mitä chiliä tähän kuuluisi laittaa. Laitoin sitten punaista chiliä kolmanneksen ja otin siemenet pois. Ei ollut yhtään tulista. Sen verran köyhäilin, että laitoin pelkästään pecorinojuustoa. Valkosipulia laitoin kaksi kynttä, kynnethän nyt on eri kokoisia muutenkin. Basilika tuoksui hyvältä jo kauppakassissa.

Pasta oli ihan maistuvaa ja lounaaksi sopivaa. Pastojen sarjassa ihan kärkeä. Pastaruoathan harvoin ovat mitään makuspektaakkeleita verrattuna esimerkiksi kaukaisempien maihin resepteihin.

Avokadopasta on hyvä vaihtoehto lauantaipäivän lounaaksi.

kuva

Ainekset

1 valkosipulinkynsi
1/2 chiliä (poista siemenet)
1 limetti
2 kypsää avokadoa
suolaa
mustapippuria
1/2 dl oliiviöljyä
kourallinen basilikaa
kourallinen lehtipersiljaa
30 g (1 dl) raastettua pecorinoa
30 g (1 dl) raastettua parmesaania
400–500 g spagettia

Valmistus

Pilko valkosipuli ja chili, laita ne kulhoon. Purista limetin mehu mukaan. Halkaise avokadot ja poista niistä kivet. Kuori ja kuutioi avokado. Hienonna yrtit ja raasta juustot. Lisää suola, pippuri, oliiviöljy, hienonnetut yrtit, sekä pecorino- ja parmesaaniraaste.

Sekoita lusikan avulla, maista. Kastikkeessa tulee olla tarpeeksi suolaa, muuten lopputulos on mauton.

Keitä spagetti al dente -kypsyyteen hyvin suolatussa vedessä, ota talteen vajaa desi keitinvettä. Valuta pasta lävikössä.

Lorauta osa keitinvedestä kastikkeen sekaan, ja pyörittele spagetti kastikkeen kimppuun.

Raasta päälle parmesaania ja rouhi myllystä mustapippuria.